Tuijotat minua, kuin olisin jotain velkaa
Ja minä sinua
Kuin uppoava laiva täynnä orpoja koiria
Satama-altaassa, jossa käy enää veto
Hyteissä, joissa kävelet
Järkeni vetten päällä

Yössä, joka on maksettu etukäteen
Selkänahkojen sieluilla
Jonka harmaaksi hapettuneissa
Kadunkulmissa itkevät sydänten raadot
Ja ruostuneet saksofonisävelet
Lentokenttähotellien tupakkahuoneissa
Olet siellä ylläni
Olet alumiinienkeli

Rispaantuneista peitoista
Pakenevassa vanussa
Parittomina
Oman vapautemme toiseksi viimeisessä
Linnakkeessa
Oman itsemme parittajina

En tiedä miksi
Mutta
Minä tunnen kuolevani pian
Vaan sinä et kuole koskaan
Et ole vielä herännyt eloon
Et ole edes lähtenyt lentoon

Joku kaunis päivä
Tai
Valolle neitsyytensä antanut aamu
Jätät saarekkeeni
Jääden silti iäksi
Lentobensiinistä märkiin uniini
Kerosiinille tuoksuviin lakanoihini
Jotka minä, lentokoneen palvoja
Sytytän sinusta kipinöivänä
Säikeenä
Säihkeenä
Palamaan
Polttaen itseni niiden mukana